Runopolulla eteenpäin -kurssilla kirjoitettiin runoja: Lue kurssilaisten runoja tästä!

Runopolulla eteenpäin -verkkokurssi antaa osallistujilleen vahvuutta omaan runoilijan ääneen sekä vertaistukea itsensä näköiseen runoilijuuteen. Runoilijan polkua voi kulkea monin eri tavoin! Kurssilta kirjoittajat saavat erilaisia työkaluja, vinkkejä, harjoituksia, uusia näkökulmia ja ohjaaja Suvi Kovasen sekä muiden kurssilaisten kannustavaa palautetta.

Löydät tästä blogiartikkelista maistiaisia kurssin viime kierrokselle osallistuneiden kirjoittajien runoista! Kerro kommenteissa, mikä runo säväytti tai kosketti sinua.

Paula Salonen:

Aamu

Nainen istuu väsyneellä sohvalla

väsyneenä tunnustelee arankipeää

sinelmää silmäkulmassa

Salin nurkassa riutuva aamuhämärä

kiskoo naisen ikkunan äärelle

ja näyttää puhtaan värittömän taivaan

Siellä aamun valoisat linnut lentävät

yli kultaisen rypsipellon

rypistyvät sitten kuusimetsän hampaisiin

Ja ahnaasti aurinko lävistää ikkunan

asettuu sitten näykkimään ikitahroja

pöydän pellavaliinalta

Salin suuren ikkunan alla

mustahattuinen mies käskyttää

räikeän punaisen avoauton käyntiin  

Päivä

Kuolleeksi orjuutettu talo horjuu kuusikon keskellä,

vain sen eloton ulkokuori on enää hautaamatta.

Lommoinen pakettiauto jurahtaa mäen päälle,

pysähtyy lopulta keskelle joutilasta pihaheinikkoa.

Mies vetää tottuneesti ylleen siniset haalarit

asettelee telineet harmaatikkuiselle seinälle.

Ottaa sorkkaraudan ja alkaa irrottaa

etelänpuolen ikkunasta ristiin naulattuja lautoja.

Ruosteiset naulat naukuvat ja parkuvat.

Mies tunnistaa nuo tuskaiset äänet samoiksi,

joita öisin irtoaa painajaisunia näkevistä

suljettujen ovien takaisista miehistä ja naisista.

Lautojen takaa paljastuu sokeutunut lasisilmä.

Arkailematta mies pyyhkäisee sen näkeväksi.

Huoneen katosta riippuu köysi,

vieläkin ryhdikäs ja sitkeä,

ja köydessä solmu, luja ja luotettava.

Kiirehtimättä mies laskeutuu telineiltä

jaloissaan talon perustuksien huojahtelut.

Lasisilmä seuraa miestä rantaan asti

näkee kuinka rantavedessä,

vuosia rapistunut airoton vene

jo soutaa luodon taakse.

Mies ei ehdi mukaan.

Ilta

Näinä pitkänkarheina iltoina

jo kalvakkaista aamuista alkaen

syksy keittää hautunutta kahvia

ja talloo minua muraiseen suohon.

Kitulias valo ja saalistava pimeys

maalaavat eteeni kuluneen kaupungin.

Sen muhkuraisilla kaduilla

tatuoidut lihaksikkaat miehet

Kantavat harteillaan tikapuita ja hattuja.

Tikapuut ovat vihreitä kuin koivujen ensi lehdet

ja hattujen kirjavat sulat kuin eläviä lintuja.

Sitten ilta imaisee heidät reikäisten peittojen alle.

Kaupungin neon värjää kohta ikkunani.

Marraskuu ratisee taas hampaissani.

Miten kyyryyn vielä menevätkään hartiani

tulevien uninäkyjen alla?

Eija Moksinsalo:

Valon puolella

Valoa ja varjoa,

ilman aurinkoa ei ole varjoa.

Varjossa raskasta tarpoa,

umpihangessa rämpiä.

Etsimme toisiimme yhteyttä,

pelkäämme mustaa pimeyttä

sisäisessä talvessa.

Jarrutus,

hiljentäminen,

yhdessä pysähdymme.

Irti rikkovista ajatuksista,

raskaista tuntemuksista,

pois jatkuvasta suorittamisesta.

Aivosiivous.

Läsnä tässä, nyt

sisäisessä keväässä.

Kohti valoa askellamme,

varjopaikat ohitamme.

Keskinäistä yhteyttä,

sylillinen lempeyttä,

mielen rauhaa,

tyyneyttä

valon puolella.

 Miten olla …? 

Miten olla turhia huolehtimatta?

Murheita, suruja reppuun kantamatta?

                 Metsässä kulkea haaveillen,

                 isoja puita halaillen,

                 pilvenhattaroita katsella,

                 lintujen siritystä kuunnella.

                 Tuntea tovi toiveikkuutta,

                sydämen lämpöä,

                valoisuutta.

Miten olla turhia huolehtimatta?

Murheita, suruja reppuun kantamatta?

                Leppoisasti luistella,

                mukavia muistella.

                Kirjoittaa tarinoita,

                maalata kukkia, omenoita,

                maistella mustikoita.

                Opetella huolettomuutta,

                unelmointia, uteliaisuutta.

Miten olla turhia huolehtimatta?

Murheita, suruja reppuun kantamatta?

                Huolirepun tyhjentää,

                kiirehtimättä ennättää,

                luovuuttansa lennättää.

                Ystävyyssuhteita virittää,

                kavereiden kanssa kilistää,

                lemmikkiä silittää.

                Leningissä lempeyttä,

                teekupissa tyyneyttä.

                tohvelissa toiveikkuutta,

                kipossa kiitollisuutta.

Syntymä

Pitkä, valkoinen käytävä,

hidasta askellusta,

hengästymistä,

puuskutusta.

                Synnytysosasto.

                Ensimmäinen kerta,

                                     jännittynyt,

                                     pelokas,

                                     odottava.

                 Lepoa, makuuta,

                 supistuksia, kipua.

                 Perätilassa

                                   puudutusta,

                                   ilokaasua,

                                   henkäilyä sisään, ulos,

                                   pallon päällä pyörimistä.

                 Ponnistuksia uudelleen,

                                   yhä uudelleen.

                 Vihdoin pieni parkaisu,

                 isompi rääkäisy.

                 Syntymä

                                  kurttuinen ja ruttuinen,

                                  pikkuvarpaat, pitkät sormet.

Tervetuloa maailmaan,

                  uusi kansalainen,

                                   rintamaidon tuoksu,

                                  äidin lämpö,

                                  lempeä katse.

                   Äitiys.

                   Isyys.

                   Isovanhemmuus.

                                   kiitollisuus,

                                    rakkaus.

Syntymä

                    Vanhan väistyminen.

                    Ilotulitus ja riemu

                    räiskeet, paukutukset

                    uusi vuosi

                                     toiveet,

                                     unelmat,

                                     lupaukset.

                    Jotain on syntynyt,

                    uusi aika,

                    uudet tarinat,

                    runotyttönen.

Iiris Eronen:

Aikamatkalla

Saapuu

vanhaan kaupunkiin,

pölyiselle asemalaiturille,

valokuva taskussaan

ja kengissään kipeä muisto.

Pitkät portaat ylös nousee,

aseman raskaan oven aukaisee,

tutun tuulen haistaa,

kivun tunnistaa.

Tien päässä talo varjona huojuu.

Sieltä kasvot menneestä tuijottaa.

Katseensa kääntää,

pimeys pois kuljettaa.

Seisoo hetken.

Odottaa.

Vain hengityksensä kuulee

ja kuiskauksen kaupungin:

“Aika ei kultaa”.

Tänään 

Tänään

päivitän askeleeni

liian hitaat,

liian vähäiset,

myös ne harhaiset.

Tänään

kaapin siivoan,

muistot pöyhin,

ajatukset vaihdan

Ai niin - talon tuuletan.

Kalenterin,

senkin putsaan,

kiireen riisun

ja korjauslakkaan

kaikki ihmiset upotan.

Ja aivan kohta,

ehkäpä jo huomenna,

kun yksin kuljen,

kun tyhjää katson,

myös minä paperilta katoan.

Leena Hovi:

Nuoruuteni runot 

kaikki nuoruuteni runot

unohtuivat

rakkaani pöytälaatikkoon

ei niitä sieltä enää voi

lähteä etsimään

sitä paitsi

karhea katkeruus

on tukehduttanut ne hengiltä

ja kuivakukkien värit ovat haalistuneet

niiden terälehdet lentävät tuuleen

kuin roskat

en katso taakseni

parempi kasvattaa uudet versot

Jos tulet 

jos tulet

niin tule pää pystyssä

tule huulet hymyssä

ja käsi sydämellä

jos et tule

niin et sitten tule

saat senkun mennä menojas

etkä enää ole tulojas

vaikk olis käsi sydämellä.

Metsä hoitaa

Naapuri lähtee mäkkäriin

kahden poikansa kanssa,

ei lauantaina voi muutakaan.

Minä lähden metsään.

Reppuun pari voileipää ja piparia,

nokinen kaffeepannu ja tulitikut.

Naapuri lähtee treeneihin

kuulokkeet korvilla,

rokkimusa täysillä.

Minä lähden metsään

ikiomalle hölkkäpolulle,

ei johtoja eikä vempeleitä.

Kuusten humina omanani.

Naapuri lähtee ostoskeskukseen,

kuukausipalkka on tullut,

vihdoinkin saa ostaa jotain kivaa.

Minä lähden metsään.

Siellä kaikki ilmaista

koivut, kuuset, katajat ja mustikat,

pehmeä sammal ja korkea taivas.

Naapuri lähtee psykologille.

On ollut vähän ahdistusta.

Minä astun pyhään lehtoon,

saan maayhteyden, tunnen juureni,

kuuset kuulevat rukoukseni.

Metsän henki seuranani

ja keijujen heleä tanssi.

Helvi Syrjälä:

Elokuussa tuuli tuprauttaa

piipustaan leutoa säätä alaville

maille, suhistaa sinulle satujaan:

veheriä takkisi pyörähtää

kartanolta rinnuksille, kylkiluista

kainaloihin, käsivarsilta poskipäihin

korkeat otsalatvat auringon

valkeita lampaita silittämään

Elokuussa helisevät metsän urut

xxxxxxxxx

Pakkaan tunteeni matkalaukkuun

ja liftaan järkeni kyytiin

Kas kun asian laita on seuraavanlainen:

Jos muita ei tapaa

ainutta vastaantulijaa halata aikoo

Ei ehdi nurkan taa kurkkaamaan

            Pakko on olla

            seinustalla

            narraamassa

            toinen jokumatti

Vasta silloin minä pöläytän sieluni appoauki

xxxxxxxxxxx

Kesä kantoi outoja kainalossaan:

Ei narrannut mettiäisiä pihan

kukkasten makea tuoksu

Pysyi mehtänveheriä vaiti, linnun

                   huiluja vailla